NIMETÖN Ikä: 36-vuotta Koulutus: Taide-ja lasialan artesaani Tulot: Työkokeilu 720e/kk, asumistuki 124€/kk Ravintola-alan oppisopimuskoulutus huhtikuusta 2016 alkaen.

NIMETÖN Ikä: 36-vuotta Koulutus: Taide-ja lasialan artesaani Tulot: Työkokeilu 720e/kk, asumistuki 124€/kk Ravintola-alan oppisopimuskoulutus huhtikuusta 2016 alkaen.

ANONYMOUS Age: 36 years Education: Vocational Qualification in Crafts and Design, artisan (art and glass) Income: work trial €720 a month, housing allowance €124 a month Apprenticeship training in restaurant industry since April

NIMETÖN, IKÄ: 36 VUOTTA

Se oli tavallaan sellainen nuoruuden hairahdus. Mä olin niin kuin lumoutunut siitä lasin kauneudesta kun sen läpi paistaa valo. Sä oot sillai niin kuin: Aahh mä oon timanttiluolassa. Sillai sokaistuu siitä kauneudesta. 17-vuotiaana mä alotin sen taide-ja lasiartesaani koulun ja silloin mä myös muutin pois kotoo. Mulla kesti tosi kauan se valmistuminen koska mä en millään saanut motivaatioo suorittaa sitä koulua loppuun. Ja sitten se ilmapiiri ja ne ihmiset mun ympärillä oli tosi painostavia ja ahdistavia. Niin siitä ei tullut mitään ja sit mä menin sellaselle luuserikurssille. Se on semmonen, jota työkkäri järjestää syrjäytyville nuorille. Mä olin silloin 21-vuotias.

Aika vähäistä ne polut ja voimavarat ovat olleet mitä mulle tarjoiltiin siinä vaiheessa. Mun mielestä se koko järjestelmä oli kuin melkein vaan huijausta. Kun mä meen kouluun, mä joudun ottamaan opintolainaa. Valtio myöntää sen niin kun sormia napsauttamalla. Mulle tuli vähän sellanen fiilis, että jos mä olisin tiennyt miten tää homma menee niin mä en olis ehkä lähtenyt ollenkaan kouluttautumaan ainakaan tolle alalle. Koska mä kuvittelin, että saan olla taiteilija ja tehdä jotain luovaa mutta samanaikaisesti se on kuitenkin teollinen ala. Niin sit mulla ois muka työtä siellä. Mutta nykypäivänä ei kirkkoja rakenneta eikä kukaan halua asuntoihinsa kaari-ikkunoita ja sit on Ikea, josta sä voit ostaa Tiffany-varjostimia. Niin ei mulla ole töitä. Kun se koulu oli vihdoin ja viimein ohi niin siitä sitten synty semmonen niin sanottu kapina. Mä en enää halunnut pistää tikkua ristiin tän yhteiskunnan eteen koska se ei tullut mua vastaan kun mää pyysin siltä apua.

KASVUKIPUJA

Mulla oli tosi paljon siihen aikaan ongelmia mun oman seksuaali-identiteettini kanssa. Ett se oli vaikea paikka mulle ja siihen ei saanut tukee. Ainoastaan oli joku Setan vertaisryhmä ja se mun mielestä tuntu tosi älyttömältä ja typerältä. Totta kai se auttaa joitain. Nykypäivänä asiat on onneks pikkasen erilailla mut silloin oli vähän kurja meininki vielä vaikka se oli sitä murroskautta. Ensinnäkään ite mä en millään lailla meinannut hyväksyä, ett mä oon homoseksuaalinen. Se oli tosi rankkaa mulle. Ja ympäristöstä tuleva tuki, ei sellaista niin ku tavallaan ollu. Ja sitä kautta sä vaivut pitkään depressioon, yrität kieltää itseltäs elämisen ja alat käyttää huumeita.

Jossain vaiheessa elämä alkoi tietyllä tavalla tasaantumaan. Aloin saamaan rohkeutta, että ihmiset pystyy loppupeleissä hyväksyy mut koska mä pystyin ite hyväksyy itseni. Sen jälkeen mä aloin aktivoitumaan eli hain erilaisiin taidegallerioihin työharjoitteluun ja työkokeiluun palkkatuella. Sitä kautta sitten tavallaan oon pysynyt järjissäni koska jos ei tee töitä niin sä alat pikkuhiljaa kuihtuu pois ja muutut ohueks ja läpinäkyväks. Niin kuin näkymättömäks ittelles. Työ voi olla kukkasien istuttamisesta kirjastokirjojen järjestelyyn. Ei sen tarvii olla aivokinurgiaa tai autojen pesemistä.

VELKOJEN MAKSUMIEHEKSI

Mä tapasin todella hurmaavan ihmisen, joka oli todella komea ja mielenkiintonen. Erittäin karismaattinen ja charmantti. Sellanen oikee silmänkääntäjä. Asuin hänen kanssaan sellasessa isossa asunnossa keskustassa ja meillä oli siinä tavallaan yhteinen vuokrasopimus. Meillä oli aluksi tosi paljon ongelmia vuokranmaksun suhteen. Jouduttiin kerään rahaa koska samanaikaisesti mä maksoin myös mun opintolainaa KELA:lle takas. Tää kyseinen henkilö teki niin, että se alko varastaa pikkuhiljaa siitä meidän yhteisestä vuokrarahakirstusta. Yhtenä päivänä kun mää päätin, että nyt mä vien ne sinne pankkiin huomasin, että siitä puuttuu rahaa. Minä ja mun kumppanini oltiin ainoat, jotka tiesi missä ne rahat on. Mä en mistään saanut niitä sillä hetkellä hankittua. Sitten mä menin sosiaalihuoltoon ja sieltä soittettiin tällä vuokrahenkilölle ja selitettiin mun tilanne. Ja, että jos ois maksettu tää puuttuva summa niin olisinko saanu asua siinä vielä kuus kuukautta. Tää vuokraemäntä joutu valitettavasti kieltäytymään koska mun kumppani oli soittanut heille ja uhkaillu heitä.

Sillä oli varmaan joku narsistinen persoonallisuushäiriö koska siis sehän myös pahoinpiteli mua. Silti mä en suostunut näkeen sitä totuutta vaan suljin silmäni. Että osittain se oli myös mun vika tai semmonen fiilis siitä mulle tuli. Sitä alkaa syyttää itteensäkin. Se kaikista pahin pahoinpitely oli kun multa lähti taju kun se kuristi mua meijän eteisessä. Ja sen äiti siis seiso siinä taustalla ja itki hysteerisenä ja kilju.

Tää vuokrajuttu meni oikeuteen. Mä olin ite jotenkin niin ahdistunut ja depression kourissa etten mä pystynyt meneen sinne oikeussaliin. Enkä mä pystynyt hommaan ketään, joka olis pystynyt tukeen tai auttamaan mua tässä. Niin sitten mun koko elämä meni ulosottoon. Tää on vaikuttanut mun luottamukseen ihmisiin ja niin edelleen. Vuokra-asunnon saaminen on todella hankalaa. Vaikka sä olisit maksukykyinen jos sulla on merkintä siellä luottotiedoissa niin sä et mitenkään pysty selittää sitä. Puhelinliittymien avaaminen on mahdotonta. Mulla on prepaid-liittymiä ainoastaan. Sä et saa osa-maksulla mitään. Mikä toisaalta on hyvä juttu koska sitten ei kerry laskuja mutta se hankaloittaa tiettyjä asioita aika paljo. Mää oon aika kauan ollut kuitenkin tässä tilanteessa. Olikohan se 2003-2004 lähtien, joskus sinä aikana. Nyt tän uuden tilanteen myötä mää yritän päästä velkaneuvontaan.

UNELMIA KOHTI

Mun työhistoria on koostunut pääasiassa kaikista mahdollista yhdistelmätuista ja tälläsistä näin. Että ei oo ollut sinänsä ihan vakavaa-vakavaa työtä. Ihan oikeesti mä haluan tehdä elokuvia. Se on se mun juttu. Musta tulee todella hyvä ohjaaja. Mutta tossa yhtenä päivänä kun mä kotona mietin kuinka hienosti mä tuun tekeen niitä elokuvia niin tajusin ettei mulla ole minkäänlaista varallisuutta ja mahdollisuutta tehdä indie-elokuvia. Mä en voi tehdä ite kaikkea. Mun täytyy palkata tiimi ympärille, joka auttaa mun näkemyksen toteuttamisessa. Aattelin, että mä koulutan itselleni uuden ammatin rahoittaakseni tätä ja koska ihmiset aina haluu juoda kahvia ja kaljaa niin ehkä mä saan töitä sitä kautta. On mahdotonta, että mä menisin 36-vuotiaana elokuvakouluun. Mä en saa siihen minkäänlaista tukee enkä siunausta mistään suunnasta koska se on aika epätodennäköistä, että mä työllistyisin.

Musiikki on ollu pikkulapsesta lähtien tosi iso juttu. Mun mummu sano, ett mä olin helppo lapsi. Kaikki muut mun serkut oli tosi hulluja, juoksi ja kilju ympäri kämppää. Mulle kun anto kattilankansia ja kutomispuikot niin mä olin ihan omassa rauhassani ja paukuttelin niitä. Ja jos mulle anto kanteleen mä olin monta tuntia sen kanssa. Pihalla mä vaan kuuntelin lintujen laulua ja viheltelin niiden kanssa. Ett se musiikki on ollut tosi aikasin mukana ja se on tavallaan voimavara ja intohimo, joka pitää sitä draivia päällä. Ja sit sellaset mystiset visiot ja hullut ideat, joista mä sit haluan alkaa tekemään elokuvia.

Tää työttömyys-asia on mun mielestä myös ihan älytön. Kuinka monta kymmentätuhatta meitä on työttömänä ja työpaikkoja on vaan muutama tuhat? Pitäis olla niitä työpaikkoja enemmän, ja niissä täytys olla turvallista olla ja perustuki sitä kautta. Silloin ihminen kokee, että sillä on sosiaalisesti turvallinen olo ja se luo tällöin myös ympäristöön turvallisuutta. Sitten ei oo niin paljon rikollisuutta eikä masentuneisuutta. Eikä oo syrjäytyneisyyttä.