Route Couture: Animadonna, 2016, Karoliina Paappa.

Route Couture: Animadonna, 2016, Karoliina Paappa.

ROUTE COUTURE

Art project Route Couture includes collection sculpture-like garments and accessories, which are made of the fur and leather from road kill animals. Project includes also photographs of the garments and documentary photographs of the process, where artists have collected carcasses from the roadsides, prepared and tanned the skins and produced art pieces out of those.

Many of the garments are made in haute couture-style. Also part of the photographs imitate fashion- and advertisement photographs.

Artists of the project are Leena Pukki, Karoliina Paappa, Stina Riikonen ja Lari Lätti.

Traditionally fur is a luxury product, the image suit of upper class. Road kills are collected at the same time when the shoulder of a road is cleaned from trash. The project contemplates the appreciation and value of life by advancing the carcass from a position of garbage to a respected form.

In the world of fur farms and intensive livestock farming Route Couture tries to approximate human and wild animals instead of alienation.

Route Couture also comments advertisement photograph. Really often the image of a commercial product and the image of a consumer after buying the product is far more important than content of a product. Road kills challenge the limits of content.

Artworks from Route Couture-project have been exhibited in many group- and solo exhibitions. Some of the exhibitions have been hung for example to shop windows to imitate fashion context, some have been displayed in galleries.

More info: www.routecouture.org

 



Supikoira, 29.10.2011. Karoliina Paappa

Supikoira, 29.10.2011. Karoliina Paappa

Lyhennelmä tekstistä 'Sanoja matkan varrelta´

Ajatus Route Couture -projektin toteuttamisesta syntyi vuonna 2008 näyttelymatkan yhteydessä. Kolmostien varrella makasi tuolloin alkukesästä poikkeuksellisen paljon kuolleita supikoiria. Matkalla mukana olleiden kollegoiden kesken kirvonneessa keskustelussa syntyi kollektiivisesti idea, joka kulki alkuun työnimellä `hauta-couture`.  

Pitkäjänteisen projektin toteuttaminen on tuonut eläimet lähelle, niin kuin myös ihmiset - jossain määrin eri tavalla vain. Tuskin olisin muuten nähnyt huuhkajaa, mäyrää tai piisamia kosketusetäisyydeltä. Mieleen on jäänyt myös epäonninen linnanjuhlapuvun suunnittelu, joka kaatui loppumetreillä kansanedustajan äidin ja edustajatovereiden vastustukseen. Ennalta arvaamattomat ilmiöt kuten kuoleman tuoksun tunnistaminen kaupungilla kävellessä ovat laajentaneet kokemusmaailmaa.

Tietä ei voi ylittää, siltaa ei voi alittaa

Route Couturen kyydissä olen törmännyt asioihin, joista en ole aikaisemmin ollut tietoinen. Yksi näistä on ihmisen ehdoilla tapahtuvan suunnittelun vaikutukset muihin lajeihin. Eläinten elinalueiden pirstoutumista ja isoloitumista liikennesuunnittelun seurauksena pidetään yhtenä merkittävimpänä ihmistoiminnan luonnolle aiheuttamista haitoista.[1]

Projektia aloitellessamme moottoriteiden ylitse kulkevia vihersiltoja oli jo otettu kokeiluun Suomessa. Kuitenkin edelleen, lähes kymmenen vuotta myöhemmin, viherteitä on käytössä vain kymmenkunta. Vuonna 2002 tieliikenteessä arvioitiin kuolleen yli 6 miljoonaa luonnoneläintä.[2] Tässä luvussa ovat tietysti mukana linnut, sammakkoeläimet, matelijat sekä moninaiset keskustelussa vähemmälle huomiolle jääneet pienet ja keskikokoiset nisäkäslajit.* Riista-aidoilla kun koetetaan suojautua vain törmäyksiltä, joista voisi koitua ihmisuhreja. Eläimen kehon koko näyttää olevan verrannollinen sen nauttimaan arvostukseen.

Muutokselle tietä viitoittaa Tiehallinnon selvitys vuodelta 2009, jonka mukaan vesistösiltojen alle rakennetut kuivapolut ehkäisevät tehokkaasti eläinkuolemia ja samalla kantojen eristäytymistä. Näillä alueilla neljä viidestä liikennekuolemasta on estettävissä mikäli ratkaisu saadaan vähitellen käyttöön tiestön peruskorjausten yhteydessä.[3]

Karvalle arvoa

Jako lemmikkieläinten ja tuotantoeläinten välillä on raju. Jo sana tuotantoeläin kertoo kaiken tarvittavan: eläimet ovat muuttuneet materiaaliksi. Mainosten ja mielikuvien söpöistetyt eläimet ovat näennäisesti lähempänä meitä, inhimillistettyinä karikatyyreinä, kuin kenties koskaan aikaisemmin. Kuitenkin yhteiskunta ja erityisesti tuotantoelämä on yhä etääntyneempi eläimistä. Kauhistelemme ja yökkäilemme jos naapuri on Thaimaan matkallaan tullut syöneeksi vahingossa koiraa. Silti ohitamme silmää räpäyttämättä tienvarsikyltin, jossa mainostetaan porsaiden tuotantotilaa.

Liiketoiminnassa brändille luodun arvon lisäksi mainonnalla isketään yksilön tarpeeseen nostaa omaa arvoaan. Tarve erottautua ja ilmaista itseään pukeutumisella on osa ihmiselle ominaista luonnollista viestintää. On kuitenkin kyseenalaista manipuloida tätä tarvetta mielikuvamainonnan keinoin, jotta kuluttajille saataisiin myytyä jopa yhdeksän vaatemallistoa vuodessa. Luksukseksi brändätty turkisvaate on oiva esimerkki markkinoinnista, jossa karvalle on saatu luotua lisäarvoa.

Surkuhupaisa vertailukohta tälle on karvattomuus johon meitä nykyaikana patistetaan. Karvojen tulee siis sijaita ”oikeassa paikassa”. Vaateteollisuuden käytännöt ovat hätkähdyttäviä, karvan tai kuidun matka valmiiksi vaatteeksi saattaa kulkea usean maan ja mantereen kautta. Vaatteelle kertyy mittava ekologinen jalanjälki jo ennen kuin se ripustetaan rekkiin odottamaan kuluttajaa. Ja moniko eläin jää hengettömänä tämän mantereita halkovan reitin varrelle?

Route Couture: Sarjasta Eläimellistä: Syleilyssä, 2010. Karoliina Paappa (Malli: Hanna-Kaisa Manquelipe)

Route Couture: Sarjasta Eläimellistä: Syleilyssä, 2010. Karoliina Paappa (Malli: Hanna-Kaisa Manquelipe)

Osana kansalaiskeskustelua

Yksi Route Couture-projektin tavoite on ollut nostaa eläinten oikeuksia ja kohtelua koskevia asioita keskusteluun käyttämällä taiteen keinoja. Siinä tavoitteessa olemme onnistuneet keskimääräistä paremmin: valtakunnallisen uutiskynnyksen ylittäminen Suomessa on vaikeaa. Kynnyksen ylittyminen johtunee osittain muutama vuosi sitten kuumana käyneestä turkistarhauskeskustelusta, johon Route Couture yksiselitteisesti liitettiin turkistarhausta vastustavana taideprojektina.

Projektin vastaanotossa sen ydinsanomaa, sitä, että sen kautta halusimme kritisoida toiseuttamista ja ihmiskeskeistä suunnittelua ilmiöineen on ollut vaikeaa saada perille ilman, että se vääristyy matkalla. Mikäli median edustajalla on valmiiksi mietitty konsepti, on roolista vaikeaa irrottautua. Route Couture on jopa haluttu nähdä turkisalan startup- yrityksenä.

Projektin nimi Route Couture ( route. suom. tie, reitti ) on muunnos uniikkia huippumuotia kuvaavasta termistä haute couture (suom. korkea muoti). Ja kertoo hienovaraisemmin samasta asiasta kuin projektin työnimi `hauta-couture`. Otsikoinnin kautta esitämme kysymyksen: kuka on kenenkin tiellä? Uniikin, ainutlaatuisen elämän, hauta löytyy monesti tien päältä ja kalmisto pakastealtaasta.

Eläimet ovat ihmisen tiellä - tai hänen vallassaan. Valtasuhteet luovat epäsuhtaa myös siihen, miten onnistuneesti taiteilija pystyy neuvottelemaan korvauksen materiaalinsa esittämisestä mediassa. Neuvotteluvara on olematon, sillä yleensä vaihtoehtona on, ettei juttua julkaista ollenkaan. Taiteilijaa siis kynitään tai ainakin yritetään kyniä. Samoin lukuisissa haastatteluissa käytetty sotasanasto ihmetyttää: Paappa lataa, Paappa tykittää. Käytössä ovat termit, jotka tähtäävät vihollisen tuhoamiseen, eivät dialogiin.

Näen Route Couture-projektin poliittisena taiteena. Projektin tarkoitus on ollut kommentoida eläinten tehotuotantoa, liikennesuunnittelun vaikutuksia, muotiteollisuutta, markkinataloutta sekä mainonnan strategioita. Olemme ottaneet projektin kautta omalta osaltamme osaa kansalaiskeskusteluun aiheesta.

 

*Vrt. Turkistarhoilla eläimiä on yli 4,3 miljoonaa.[4]

** Vaatteita ja kodintekstiilejä lähtee vuosittain jätteeksi Suomessa jo 54 miljoonaa kiloa. Jätettä kertyy vuosittain arviolta 10 kiloa asukasta kohden.[5]

 

Karoliina Paappa kesäkuu 2016

 

Lähteet:

[1] Hanski, I., 2005, The Shrinking World: Ecological Consequences of Habitat Loss. –Oldendorf, International Ecology Institute, s. 307.

[3]  Mäkelä, Nummi., 2009, ´Kuivapolut eläinten kulkureittinä. Vesistösiltojen rakenteen vaikutus eläinten liikennekuolleisuuteen`. Tiehallinnon selvityksiä, Numero 32/2009.

[4] Turkistieto.fi, 2016, `Turkiseläinkasvatuksella on Suomessa pitkät perinteet´, verkkojulkaisu http://www.turkistieto.fi/Perustietoa_Suomen_turkistiloista , viitattu (17.6.2016)

[5]  Järvinen, E,. 2014, `Lempivaatteesta energiajätteeksi´, Ympäristö-lehti Numero 6/2014, s.18.

[2]  Manneri, A., 2002, `Pienten ja keskikokoisten selkärankaisten liikennekuolleisuus Suomessa´, Tiehallinnon selvityksiä, Numero 26/2002.